Hääparille tilatut näköisasut
Sisarelleni tein syntymäpäivälahjaksi näköisnuken.
Mieheni sai myös syntymäpäivälahjana näköisnuken - pyynnöstään.
Forresterin mallistosta
Tämä morsiuspari on hääkuvan perusteella tehty tilaustyö. Hääparia en ole itse koskaan nähnyt.
Pienistä tilkuista tuli tällainen iltapuku.
Tällaisia luistelupukuja oli minun lapsuudessani, punaisia ja sinisiä kylläkin.
Runsain pitsiröyhelöin koristeltujen ja kapeiden hihojen kääntäminen oli työlästä, kynnetkin siinä halkeilivat.
Tämän mallin otin omasta talvitakistani. Vaan eihän se näin räikeä ollut, vaan tummansinistä kangasta ja karvaa.
Lahjaksi tehty asu. Malli on ihan omasta päästä.
Lähikuvaa koristelusta.
Tässä arkiasukokoelmaa. Mm. nämä tein erääseen päiväkotiin sieltä saaduista tilkuista.
Raikasta raitaa.
Minimekon helmahapsuihin oli aika vaikeata ommella pikku helmiä.
Farkkumuotiakin löytyy Barbielta
Tämä karamelli oli joskus Linnan Juhlissa (isompana siis).
Neljäntuulenhattu tuulipuvun kanssa. Näitä tein lukuisia eri värisistä kankaista.
Tämä on ensimmäinen tekemäni morsiuspuku.
Tällaisen mallin mukaan tehdyn asun ylioppilaslakkineen ompelin ystäväperheen tytölle. Mallin ja kankaan utelin sankarin äidiltä.
Täytyyhän Barbiella olla myös minkkiturkki. Tässä on myös taskut ja silkkivuori.
Idea ratsastusasuun tuli sopivasta kangastilkusta.
Tässä vierailuasu
Ken on lähdössä lenkille. Hikinauhakin on silloin tarpeen.
Tämä ulkoiluasu kuuluu suosikkeihini.
Unisexiä Kenille ja Barbielle.
Tässä uusin Barbieni, jolle tuunasin uudet hiukset...